|
Aloitin Alppihiihdon 3-vuotiaana kotimäessä Kouvolan Mielakassa Petri Lindenin ja isäni ohjaamana. Isoveljeni jalanjäljessä siirryin Kouvolan Hiihtoseuraan 6-vuotiaana viettäen rinteessä lähes kaikki vapaa aikani. Koko urani olen edustanut Kouvola hiihtoseuraa. Menestykseni huomattiin Rukan alppikoulussa ja vuonna 1997 ollessani 15-vuotias muutin Kouvolasta Kuusamoon. Peruskoulun jälkeen siirryin lukemaan kauppatieteitä Kuusamossa. Merkonomiksi valmistuin 2003. Varusmies-palveluksen suoritin Vekaranjärvellä huolto ja kuljetuskomppaniassa. Kotiudun 5.5 2004.
Urheilu-ura
Menestykseni nuorena oli lupaavaa ja jo pienenä tiesin että haluan maailman parhaaksi. Rukan alppikoulussa kehitykseni oli loistavaa ja jopa yllättävän hyvää ja 1998 nousin
nuorten maajoukkueeseen. Nuorten maajoukkueessa kolme vuotta olivat opettavaisia ja vuonna 2001 nousin miesten
Eurooppacup maajoukkueeseen. Viime kaudella tehtyäni ensimmäiset maailman cup pisteet
Kr Gorassa varmistin paikan Maailmancup joukkueessa kaudelle 2004 – 2005
Kalle Palanderin Ja
Sami Uotilan rinnalle.
Tulevaisuus
Urheilu urani on ollut nousujohteista ja suurilta loukkaantumisilta on onneksi vältytty. Tavoitteet tulevalla kaudella on maailman cupissa ja pääsy 25 joukkoon suurpujottelun kokonaiscupissa olisi kova juttu mutta ei niinkään mahdoton. MM kilpailut Bormiossa on kauden päätavoite ja tietysti menestyminen siellä olisi suotavaa. Kaudella 2006 Torinon olympialaiset on päätavoite ja 10 joukkoon mahtuminen ilahduttaisi mieltä.
|